MARIANNE

 

Jarl Lindblomin piirustusten mukaan rakennettu Marianne valmistui Turun Veneveistämöllä välirauhan aikana keväällä 1941. Veneen tilaaja oli kauppaneuvos Hans von Rettig. Marianne on 9,11 metriä pitkä ja 1,94 metriä leveä, purjealaa on 22,41 neliömetriä. Marianne rakennettiin Gran-Bassam mahongista. Kansi oli oregonmäntyä, skantäkki, kuningaslauta ja istumalaatikon sarjat mahonkia. Masto, puomi ja spinaakkeripuomi tehtiin hopeakuusesta. Runko ja kansi lakattiin. Kylkeä koristivat kultaraita sekä veneen nimi kullattuna ja koristeltuna lintuaiheisin kaiverruksin.

 

Jatkosodan takia Marianne ei päässyt kilpailemaan 5m-luokan palkinnoista ennen vuotta 1945. Sodan jälkeen vene sai mahdollisuutensa, kun se valittiin edustamaan Suomea purjehduksissa The International Five Metre Cupista. Valitettavasti veneiden kehitys Ruotsissa oli sodan aikana ottanut suuren harppauksen eteenpäin ja Tore Holmin suunnittelema Sunny löi Mariannen pokaalikilpailuissa.

 

Marianne osallistui sodan jälkeen aktiivisesti 5m-luokan purjehduksiin Turussa. Vuonna 1950 vene osallistui Helsingin Gråhara-regattaan ja myöhemmin samana kesänä myös Hangon regattaan. Gilbert von Rettigin mielenkiinnon suuntauduttua 1950-luvun alussa 5.5m-luokkaan Marianne laitettiin myyntiin. Ostaja, Nils Lindberg, löytyi Turun seudulta. Viitosluokan suosio alkoi kuitenkin 1950-luvun kuluessa hiipua nopeasti ja kilpailutoiminta väheni olemattomiin. Moni vene löysi uuden käyttötarkoituksen matkaveneenä ja myös Marianneen rakennettiin ruffi. 1960-luvun alussa Marianne vaihtoi jälleen omistajaa. Jaakko Rantanen liputti veneen Turun pursiseuraan ja teki lomapurjehduksia Turun saaristoon perheensä kanssa.

 

Mariannella ehti Rantasen jälkeen olla vielä kolme omistajaa, ennen kuin vuonna 2019 vene siirtyi Joakim Håkansin omistukseen ja se siirrettiin syyskuussa 2019 Turun Veneveistämölle osaksi Ruissalon Telakan klassikkovenelaivuetta.

 

Marianne koki täydellisen uudelleensyntymisen talvien 2019-20 sekä 2020-21 aikana. Ensin veneen kansi ja sisustus rakennettiin uusiksi ja se sai uuden rikin sekä purjeet. Kahden menestyksekkään regattakokemuksen jälkeen loppukesästä 2020 vene nostettiin takaisin telakalle täydelliseen pohjaremonttiin.

 

Kesällä 2021 uudesti syntynyt Marianne osallistui aktiivisesti luokan kilpailuihin voittaen kauden rankingsarjan ja luokkamestaruuden ylivoimaiseen tyyliin. Seuraavat kesät ovat olleet Mariannen osalta aktiivisia, ja kolmen peräkkäisen rankingsarjan voiton jälkeen Marianne siirtyy nuorempiin käsiin kesällä 2024. Team Åbo Båtvarfin vahvasti ajama suomalaisen klassikkopurjehduksen sukupolvenvaihdos jatkuu.

 

 Jarl Lindblomin piirtämä Marianne on linjoiltaan kaunis, ja nyt sen on havaittu olevan myös erittäin kilpailukykyinen: ilo silmälle ja ilo purjehtia!

 

Pituus: 9,11 m

Vesilinja: 5,71 m

Leveys: 1,94 m

Purjepinta-ala: 22,41 m2

 

Rakennusvuosi: 1941

Suunnittelija: Jarl Lindblom

Alkuperäinen omistaja: Hans von Rettig

Purjetunnus: L-19

Seura: ASS